Kiinnostaako turvallisuusala?
Turvallisuusala on monipuolinen ja haastava, jatkuvassa kasvussa oleva ammattiala. Töitä turvallisuusalalta löytyy valtion, kuntien ja yritysten palveluksesta. Yksityistä turvallisuusalaa edustavat esim. vartiointiliikkeet, joiden kautta voi päästä vaihteleviin työtehtäviin. Vartijana toimiminen edellyttää vastuuntuntoisuutta, rehellisyyttä, palvelutaitoa sekä kykyä toimia ristiriitatilanteissa.
Hyvä startti
Turvallisuusvalvojan tutkinto on kolmivuotinen perustutkinto, joka on rakennettu turvallisuusalan tarpeisiin. Yhteiset opinnot antavat sinulle hyvän yleissivistävän pohjan kuten muillakin aloilla. Ammatillisissa opinnoissa harjoittelet niitä perustietoja, joita tarvitset tulevassa ammatissasi. Opintojesi alussa valitset myös joko ammatillisen väylän, kansainvälisyysväylän, yrittäjyysväylän tai ammattikorkeakouluopintoihin valmentavan väylän, jotka muodostavat 14 opintoviikkoa opinnoistasi. Kaksoistutkintoväylä on myös yksi vaihtoehto, eli silloin saat ammatin lisäksi myös valkolakin. Työssäoppimisen laajuus on 20 opintoviikkoa ja sinä aikana voit käyttää taitojasi ja tietojasi käytännössä sekä oppia uusia asioita oppilaitoksen ulkopuolella - kenties löydät näin tulevan työpaikkasi.
Tulevaisuuden monitaitoala
Turvallisuuden parissa työskentelee alan ammattiosaajia useissa yrityksissä ja julkisen hallinnon organisaatioissa. Myös alan koulutus työllistää useita henkilöitä. Erilaisten valvontajärjestelmien, kuten video- ja kulunvalvonta, tekninen kehitys vaatii laaja-alaista turvallisuusosaamista. Järjestelmien toiminnan, rakenteen ja asennusten tuntemus on yksi osa koulutusta. Perustutkinto antaa edellytykset työskennellä tai jatkokouluttaa itseään eri turvasektoreille.
Tartu ainutlaatuiseen tilaisuuteen
Yhteishaku osoitteessa www.haenyt.fi 27.2.-16.3.2012.
Lisätietoja: Minna Eteläpää puh: (06) 326 7406 tai 040 756 8406, sähköposti:
minna.etelapaa@vaasa.fi.